Tällä sivulla pääset tutustumaan meiän johtajistoon sekä heidän lemppari partiopuuhiin.

Helka – Lippukunnanjohtaja, samoajaluotsi
Olen Helka, -97 syntynyt aktiivinen partiolainen. Olen ollut ihan 7-vuotiaasta asti Käpytytöissä. Partiossa parasta on kaikki: kaverit, leirit/retket ja niiden tuoma fiilis!! ruoka ja partiotaitojen oppiminen. Ja metsässä on kiva rämpiä ja möyriä kurahousut ja saappaat jalassa!
Olen ollut mukana Suomen partiolaisten isoilla leireillä, kansainvälisillä World Scout Jamboreella Japanissa 2015, Roverwaylla Ranskassa 2016 ja International Rover Weekillä Sveitsissä 2019, lippukunnan kesäleireillä sekä lukemattomilla viikonloppuretkillä.
Opiskelen ympäristötieteitä sekä biologian ja maantieteen aineopettajaksi Helsingin Yliopistossa. Partion lisäksi harrastan painonnostoa, tanssia, metsästystä ja lukemista.
Ida -Pestijohtaja, sudenpentujen ikäkausivastaava, jäsenrekisterihoitaja
Aloitin partion ensimmäisellä luokalla vuonna 2004, josta lähtien Käpytyttöjen huivi on koristanut kaulaa. Yhtä jos toista harrastusta on tullut testailtua vuosien varrella, mutta partio on ollut se joka on aina pysynyt. Pidin vuoden tauon ennen johtajaksi ryhtymistä, minkä aikana tuli monesti ikävöityä etenkin leirifiilistä ja Veikkolan kämppää. Partiossa parasta on tekemällä oppiminen ja itsensä haastaminen, mutta ehdottomasti voiton vie inspiroivat ja osaavat ihmiset, joiden kanssa pääsee toteuttamaan niin pienempiä kuin suurempiakin projekteja. Retkiruokaa ei tietenkään saa unohtaa, sillä mikä tahansa ruoka maistuu yksinkertaisesti taivaalliselta, kun sen syö rämeikössä havunneulasilla höystettynä.


Fanny – Ohjelmajohtaja, ryhmänjohtaja
Olen Fanny Gers. Toimin lippukunnassamme ohjelmajohtajana. Virallinen partiourani on alkanut vuonna 2000, mutta jo paljon pienempänä olen jo ollut äitini mukana leireillä ja tapahtumissa, nykyisin oma lapseni seuraa mukanani monissa partiojutuissa. Vaikka asustan Lempäälässä nykyään voi minut silti tavata Käpytyttöjen tapahtumissa tai vaikka omalla kolokerrallaan. Kerran käpytyttö aina käpytyttö!
Katariina – Kämppä- ja varastovouti
Olen Katariina, mutta kaikki kutsuvat minua Kataksi. Olen 29-vuotias, ammatiltani parturi-kampaaja sekä yrittäjä. Olen ollut kuudennesta luokasta lähtien partiossa. Kaverini Anna houkutteli minut kokeilemaan partiota ja tässä sitä ollaan yli 10 vuotta oltu ja täällä myös pysyn.
Minusta tuli 2013 keväällä Käpytyttöjen lippukunnanjohtaja. Tämä pesti opetti minua olemaan kärsivällinen ja toimimaan yhdessä. Lisäksi olen huomannut, että jos mokaa jossain sen voi aina korjata eikä se maailmaa kaada. Opin myös pyytämään apua tarpeen vaatiessa ja ettei avun pyytämistä tarvitse hävetä. Partio on myös auttanut minua kehittymään yrittäjänä ja kasvamaan itsevarmemmaksi.

Keväällä 2018 pestini lippukunnanjohtajana päättyi, mutta jatkoin johtokolmikossa ohjelmajohtajana. Sittemmin 2021 väistyin ohjon pestistä ja ryhdyin minua kiinnostavaan kämppävoudin tehtävään.

Hulda – Ryhmänjohtaja
Moiksu, mä oon Hulda!
Aloitin partion 2014 Käpytytöissä sudenpennuissa ja nykyään oon samoaja.
Tällä hetkellä johdan meidän lippukunnassa Kamelit tarpojavartiota ja tykkään lasten kanssa touhuamisesta ja leikkimisestä super paljon!
Partion ulkopuolella käyn koulua kuvataide-linjalla ja harrastan taitoluistelua.
Mun mielestä parasta partiossa on kaikki ihanat kaverit, yhdessä tekeminen ja kaikki kullanarvoiset muistot, en malta oottaa, että saan niitä vielä lisää!
Tuuti – Ryhmänjohtaja
Moi! Mä oon Tuutikki eli Tuuti, alottanut partiossa alkuvuodesta 2016. Tällä hetkellä oon samoaja ja johdan Kamelit tarpojavartiota. Partion lisäksi runous ja musiikki lähellä sydäntä.
Lasten kanssa toimiminen on tosi hauskaa ja palkitsevaa. Lisäksi partiossa on aina uutta kokeiltavaa ja koettavaa, minkä lomassa pääsee oppimaan uutta ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä.


Minttu – Ryhmänjohtaja
Moi, mä oon Minttu.
Aloitin partion ekalla luokalla 2013 Käpytytöissä.
Nykyään oon samoaja ja johdan seikkailijaryhmää,
eli super rakkaita Rottia, Kitin kanssa.
Oon rakastanut johtamista tosi paljon ja ehdottomasti
parasta on katsoa kun lapset kasvaa ja oppii uutta.
Lisäksi partiossa ihanaa on uudet kokemukset ja rakkaat muistot.
Partion ulkopuolella harrastan paljon kuvataidetta
ja käyn koulua kuvataidelinjalla. Vapaa-ajalla tykkään
viettää aikaa mun kavereiden kanssa ja lukea kirjoja.
Tiiti – Ryhmänjohtaja
Moikka kaikki!
Mä oon Tiiti, partiolainen aina vuodesta 2013 lähtien. Tällä hetkellä oon samoaja ja johdan Haskissat-sudarilaumaa. Partion lisäksi soitan pianoa ja kirjoittelen vähän kaikenlaista.
Partiossa parasta on kaikki ne muistot joita vuosien varrella muodostuu, sekä tietenkin kaikki ihanat ystävät. Molemmat asiat voi kestää läpi elämän!


Anna – Kolovouti, samoajien ikäkausivastaava
Moi, mä olen Anna. Olen syntynyt vuonna 1994. Olen ollut Käpytyttö vuodesta 2001. Aloitin partion vähän vajaa 7-vuotiaana isosiskoni innoittamana.
Partiossa kivointa mielestäni on uusien asioiden kokeminen, se kun näkee lasten kasvavan ja oppivan uusia taitoja, leirit ja retket ja lasten leikittäminen.
Muutimme pois Käpylästä kun olin 9-vuotias, mutta tulen aina olemaan sydämeltäni käpyläläinen. Tykkään partion lisäksi katsella kauhu- ja komediaelokuvia, tehdä ruokaa ja hengata kavereiden kanssa. Valmistuin 2014 keväällä vaatetusompelijaksi ja keväällä 2018 sisustajaksi. Nykyään opiskelen yhteisöpedagogiksi.Tällä hetkellä olen lippukunnassa kolovoutina eli vastaan kolon viihtyvyydestä ja tarvikkeista sekä toimin samoajien ikäkausivastaavana Helkan kanssa. Lisäksi auttelen aktiivisesti kaikenlaisissa tapahtumissa.
Essi – Rahastonhoitaja
Olen Essi, -87 syntynyt aikuinen partiolainen. Aloitin aikoinaan partion Veikkolassa sudenpennuissa, olin ylpeä partiolainen karvahatussani. Jostain syystä se kuitenkin jäi, mutta aikuisena partiokipinä taas syttyi ja liityin Käpytyttöihin.
Partiossa parasta on uusien ystävien ja kokemusten saaminen. Pidän partion lisäksi pelaamisesta, laulamisesta ja exceleistä.
Olen lippukuntamme rahastonhoitaja ja johdin muutaman vuoden sudenpentulauma Pesukarhuja Katan kanssa. Nykyään olen mukana perhepartioryhmä Käpysissä.


Tanja – Tukipilari
Partiourani alkoi Käpytytöissä vuonna -89 ekaluokkalaisen tarmolla. Partiosta tuli heti pienen neidin harrastus numero 1 ja samalla reissulla olen vieläkin. Olen toiminut monissa lippukunnan eri tehtävissä neljää ulkomailla vietettyä opiskeluvuotta lukuun ottamatta. Hommiini kuuluu lippukunnan sihteerinä toimiminen ja sählään tarmokkaasti kaikessa minne nokkani kerkeän pistää. Käpytyttöjen lisäksi toimin tällä hetkellä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Moni -ryhmässä. Partiossa minusta parasta on metsäretkeily, vaellukset ja leirit, sekä yleisesti mukava yhdessä tekeminen. Vapaa-aikani käytän tehokkaasti lukemiseen, urheiluun ja ystävien tapaamiseen. Olen kiltti, nauravainen ja vähän höpsö, sekä tykkään kaikesta leikkimisestä ja kirmailusta. Etenkin kirmailusta!
Vuokko – Aikuinen tuki
Olen Vuokko, 1985 syntynyt uusvanha partiolainen. Partiopolkuni alkoi vuonna 1992 Pyhtään Korpisusissa ja nuoruusvuoteni harrastin partiota aktiivisesti Karhulan Kanttarelleissa. Lukioikäisenä partioharrastus jäi muiden juttujen varjoon. Kesällä 2017 tuntui vihdoin, että haluan palata tämän mahtavan harrastuksen pariin ja sillä tiellä ollaan nyt. Käpytytöt valikoitui luontevasti lippukunnaksi, koska olen asunut Käpylässä vuodesta 2007 lähtien. Partiossa parasta on retkeily metsässä, yhdessä tekeminen ja uusien kavereiden saamien. Suoritin akela/sampo-kurssin heti Käpytyttöihin liityttyäni, johdin seikkailijaryhmä Norppia muutaman vuoden ja olen nyt mukana Käpytyttöjen perhepartioryhmässä.

Ammatiltani olen eläinlääkäri ja työskentelen Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Partion lisäksi tykkään vapaa-ajallani matkustella, lukea ja viettää laatuaikaa kotona perheeni kanssa. Luonteeltani olen temperamenttinen mutta kiltti ja erityisen hyvä syömään ja nukkumaan!

Erica – Tukipilari
Käpytyttöillyt vuodesta -93 ja edelleen tarmoa riittää. Tällä hetkellä puuhastelee lippukunnan saunaprojektin parissa ja Suomen Partiolaisten Free Being Me -projektissa. Aina valmiina lähtemään retkelle ja savunhaju onkin lempituoksu koko maailmassa. Rakastaa ruokaa ja viihtyykin leireillä keittiössä parhaiten. Tykkää myös kansainvälisyydestä ja viimeksi kävi haistelemassa uusia partiotuulia Japanin Jamboreella 2015.
Toimin Helsinki Pohjoisen lippukuntien alueyhdistyksen hallituksessa Käpytyttöjen edustajana.
Laura – Jäsenrekisterinhoitaja
Partiolainen vuodesta 1991. Uuttamaata on kierretty lapsena perheen kanssa ja Käpytytöt on elämäni kolmas (ja viimeinen) lippukunta. Tällä hetkellä toimin jäsenrekisterinhoitajana. Aiemmin olen ollut laumanjohtajana ja pitkään Katan oikeana kätenä apulaislippukunnanjohtajana.


Pauliina – Sihteeri, viestintävastaava, seikkailijoiden ikäkausivastaava, ryhmänjohtaja
Moi oon Pauliina ja mun partionimi on Pate.
Aloitin sudareissa ja olen kahlannut eri ikäkausien läpi ”aikuiseksi”. Kuitenkin olen henkisesti aina sudari. Kliseisesti voin sanoa, että partiossa parasta on retket ja leirit, niin Suomessa, Sveitsissä, Nepalissa ja ihan kaikkialla. Luonnossa toimiminen ja selviytymisessä on vain jotain erilaista henkeä. Erästä partiotuttua lainaten: ”Kuka nyt oikeesti kolokerroista tykkää, vois vaan retkeillä” 😀
Välissä kävin toisaalla, nyttemmin tein paluumuuton takaisin Kätyyn. Partiopesteissä olen toiminut niin pienissä kuin vähän isommissakin. Tällä hetkellä johdan Helkan kanssa seikkailijajoukkoa. (Seikkailijat on paras ikäkausi).
Sonja, Ryhmänjohtaja
Heips! Olen Sonja ja partion olen aloittanut jo sudarina 2008. Olen ollut mukana monilla retkillä, leireillä ja kilpailuissa. Muutamia mahtavia kokemuksia mainitakseni: Roihu Finnjamboree, matka Sveitsin Adelbodeniin ja purjehduksen kokeileminen.
Partiossa parasta on kaikki, mutta erityisesti pidän lasten kanssa toimimisesta ja miten hyvän fiiliksen aina saa. Voi istuskella iltanuotiolla, paistaa vaahtokarkkeja ja kertoa tarinoita tai sitten vaikkapa istua mättäällä tekemässä pizzaa trangialla ja kuunnella luonnon ääniä.
Partion lisäksi soitan harmonikkaa, kirjoitan runoja ja tarinoita sekä luen kirjoja. Talvisin minut voi löytää myös laskettelurinteestä.
