Tämä teksti liittyy osana yhteisöpedagogiopintoihini Humakissa tekemääni ammatillista harjoittelua rakkaassa lippukunnassani Käpytytöissä. Harjoittelun aikana pääsin sukeltamaan järjestötyön arkeen viestinnän näkökulmasta – ja opin enemmän kuin olisin arvannut. Opin kirjoittamaan infokirjeitä, ajastamaan sähköpostien lähettämisiä, miten sähköpostituslistat toimii ja julkaisemaan somepostauksia – ja myös sen, että virheistä opitaan, eikä kukaan ole sekaannuksilta täysin turvassa.
Viestintää käytännön kautta
Harjoitteluni aikana olen vastannut monipuolisista viestintätehtävistä, kuten sähköpostien kirjoittamisesta lasten huoltajille ja johtajille, nettisivujen päivittämisestä ja Instagram-julkaisujen tekemisestä. Opin sähköpostituslistojen toiminnan kantapään kautta – väärään ryhmään lähetetty viesti voi aiheuttaa hetkellisen hämmennyksen ja paniikin, mutta maailma ei siihen kuitenkaan kaadu.
Opin myös ajastamaan sähköpostien lähetyksen Gmailissa ja kirjoittamaan viestit niin, että ne ovat selkeitä, ymmärrettäviä ja saavutettavia. Lisäsin sähköposteihin myös emojeita, jotta tärkeät tiedot, kuten retkien päivämäärät, pakkauslistat ja muu informaatio, olisi helpompi löytää silmäilemällä. Pieni visuaalinen lisä auttaa viestin hahmottamisessa ja tekee viestinnästä vähän helpommin hahmotettavaa.
Viestinnässä ei ole kyse pelkästään tiedon jakamisesta – siinä on kyse vuorovaikutuksesta, huolenpidosta ja siitä, että jokainen saa tarvittavan tiedon oikeaan aikaan ja ymmärrettävässä muodossa.
Somea sydämellä (ja silmällä kuvausluville)
Sosiaalisen median päivitykset on ollut iso osa harjoitteluani. Olen suunnitellut ja toteuttanut Instagram-postauksia, kuvasin ja valitsin kuvia, joissa ei näy lasten kasvoja tai joissa kuvauskiellolliset oli rajattu huolellisesti pois. Tämä ei aina ollut helppoa, varsinkaan kun en vielä tunne kaikkia lapsia nimeltä tai ulkonäöltä.
Opin, että hyvään somepäivitykseen tarvitaan selkeä viesti, harkittu kuva ja saavutettava kuvateksti. Opin myös, miten reelsit toimivat, kuinka pitkä video mahtuu reelsiin ja miten laittaa viestiksi jotain tärkeää, mutta silti kevyellä otteella.
Epäonnistumisia ja onnistumisia – molemmista oppii
Harjoittelun aikana tein virheitä. Lähetin viestejä väärään paikkaan, unohdin tarkistaa päivämäärän, epäilin omia taitojani ja olin välillä aivan varma, että olen maailman surkein järjestöviestijä. Mutta sitten joku sanoi, että hyvä viestintä ei tarkoita täydellisyyttä – vaan kykyä korjata, kysyä apua ja oppia seuraavaa kertaa varten.
Tärkein oppi olikin ehkä se, että omaa osaamistaan ei pidä arvioida yksittäisten virheiden perusteella. Kun tekee asioita riittävän monta kertaa – ja uskaltaa olla rehellinen virheistään – alkaa vähitellen uskoa, että hei, ehkä mä sittenkin osaan.
Miksi järjestöt hyötyvät harjoittelijoista?
Harjoittelijan ottaminen on kaiken kokoisille järjestöille mahdollisuus. Tuore silmä, innostunut asenne ja kyky ottaa haltuun vaikka viestinnän ja markkinoinnin kanavien yhdistäminen voivat tuoda uutta virtaa arkeen. Samalla harjoittelija saa arvokasta kokemusta, mahdollisuuden kehittyä, kasvaa ja oivaltaa omat vahvuutensa.
Tulevaisuudessa järjestötyö tarvitsee entistä enemmän viestintätaitoisia, digivalmiita ja ihmisläheisiä osaajia. Harjoittelun tarjoaminen on investointi sekä järjestöjen että opiskelijoiden tulevaisuuteen.
Loppukaneetti
Harjoittelu antoi minulle paljon: rohkeutta, taitoja ja uskoa siihen, että viestintää voi oppia tekemällä. Se antoi myös muistutuksen siitä, että järjestötyö on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista – joskus sähköpostin, joskus Instagramin, ja joskus ihan vain leikkimisen ja läsnä olemisen muodossa.
Vaikka harjoittelujaksoni päättyy, viestintävastaavan pestini Käpytytöissä jatkuu. On innostavaa päästä jatkamaan tätä tärkeää ja merkityksellistä pestiä myös harjoittelun jälkeen – kokemusta ja oppia hyödyntäen, uutta kokeillen ja edelleen kehittyen.
Anna Kunnas
yhteisöpedagogiopiskelija, Humak
Käpytytöt 