Sauna projekti

Tälle sivulle on koottu sauna projektin etenemistä.

Käpytytöillä on kämppä Veikkolassa ja pitkäaikaisena haaveena onkin ollut saunan rakentaminen kämppämme läheisyyteen. Tällöin pääsisimme järjestämään pidempiaikaisia retkiä ja leirejä, kun peseytymismahdollisuus on järjestetty. Leirit ja retket ovat isona osana toimintaamme ja niiden järjestäminen sekä leiritoiminnan kehittäminen on myös suuressa asemassa tulevaisuuden strategiaamme.

Saunaa varten olemme järjestäneet useita varainkeruutapahtumia ja olemme olleet esimerkiksi alueemme yhteisön tapahtumissa myymässä lettuja, joiden tuotot menevät suoraan leiritoiminnan kehittämiseen ja saunaprojektiin. Olimme päässeet lähelle tavoitetta jo 2018 keväällä, jolloin suunnitteilla oli saunan rakennus projektin aloittaminen kesällä. Kuitenkin kevään aikana ilmeni vuoto kämpän katossa, jolloin sen remontoimiseen kului suuri siivu saunaprojektin varoista. Nyt projektia kuitenkin jatketaan varainkeruutempauksilla.

Kiitos seuraaville sauna projektimme tukijoille:

Tilitoimisto Aallon Groupin Helsingin toimipiste tuki sauna projektiamme 500€ suuruisella sponsoroinnilla keväällä 2022.

%d bloggaajaa tykkää tästä: