Toimintaa kaikille
Partiossa toimintaa järjestetään kaiken ikäisille. Viikoittaisissa kokouksissa toteutetaan partio-ohjelmaa, jossa toiminta on jaettu iän perusteella viiteen ikäkauteen. Monipuolisia aktiviteetteja toteutetaan kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla omissa ryhmissä. Ikäkausia ovat sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat aikuiset sekä perhepartiolaiset. Alta näet tarkemmat kuvaukset eri ikäkausista.

Sudenpennut
Sudenpennut ovat 7-9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Sudenpennut kokoontuvat kerran viikossa. Laumailloissa leikitään, seikkaillaan ja opetellaan kädentaitoja. Lisäksi osallistutaan retkille, leireille ja sudenpentukisoihin sekä -tapahtumiin. Sudenpentujen taitomerkkejä sanotaan jäljiksi.

Seikkailijat
Seikkailijat ovat 10-12 -vuotiaita partiolaisia, jotka opettelevat partion perustaitoja ja retkeilevät paljon. Seikkailijat kokoontuvat joukkueensa kanssa viikoittain. Seikkailija taivaltaa tutkimusmatkailijan lailla: niin retkikeittimet, ensiapu, rakentelu kuin erilaiset majoitteet tulevat tutuiksi. Seikkailijoiden suoritus -ja taitomerkkejä sanotaan ilmansuunniksi sekä haasteiksi.

Tarpojat
Tarpojat ovat 12-15 vuotiaita partiolaisia, jotka toimivat vartioissa. Vartiot kokoontuvat viikoittain. Tarpojien ohjelmassa korostuu yhdessä toimiminen ja kavereiden kanssa koetut elämykset niin retkillä, leireillä kuin tarpojien omissa tapahtumissa. Tarpojien ohjelma koostuu tarpoista, jossa pääsee käyttämään luovuutta, tutustumaan yhteiskuntaan sekä tietenkin retkeilyyn ja leireilyyn.

Samoajat
Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. Samoajien partio-ohjelmaan kuuluu ROK eli ryhmänohjaajan koulutus ja johtamisharjoitus, jossa he suunnittelevat toimintaansa yhdessä aikuisen luotsinsa kanssa ryhmän kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. ROK-kurssin jälkeen samoajien ohjelma jatkuu oman ryhmän johtamisella sekä samoajien omilla kokouksilla, retkillä ja useilla hauskoilla tapahtumilla, jossa pääsee tutustumaan muihin samoajiin. Samoajien aktiviteetteja sanotaan taskuiksi ja pausseiksi.

Vaeltajat ja aikuiset
Vaeltajia eli 18-22- vuotiaita ja aikuisia eli yli 22-vuotiaita. Partio on mahtava vapaaehtoistoiminnan muoto, minkä avulla voi oppia ja kehittää itseään ihmisenä sekä johtajana. Partiossa on lukuisia pestejä, joissa voi toimia oman elämäntilanteen ja aikataulun puitteissa. Aikuiset voivat tukea lasten ja nuorten toimintaa osallistumalla viikkotoimintaan, retkille ja leireille, antamalla osaamistaan eri luottamustehtävissä tai vaikka auttamalla keikkaluontoisesti. Ja kuten kaikilla ikä kausilla on myös vaeltajilla ja aikuisilla omia tapahtumia ja retkiä, jotka voivat viedä uusiin seikkailuihin niin lähelle, kuin kauas ulkomaillekin. Käpytytöt järjestävät aktiivisesti tomintaa myös aikuisille.
Perhepartio
Nuorimpia jäseniämme on perhepartiolaiset, jotka ovat alle kouluikäisiä. Toimintaan osallistutaan kotijoukon kanssa. Perhepartio on uusi toimintamuoto ja aloitimme perhepartiotoiminnan syksyllä 2021. Perhepartio mahdollistaa yhteistä toimintaa koko perheelle. Perhepartio-ohjelmassa pääsee tutustumaan arjentaitoihin, ulkoiluun ja retkeilyyn, luontoon sekä kädentaitoihin että lippukuntaan tutustumiseen. Perhepartio kokoontuu noin kerran kuukaudessa.
